Pätevät ehdokkaat 2 viikossa. Se on tavoitteemme.
Tunnistamme, kontaktoimme ja validoimme ehdokkaat asiantuntija-, päällikkö- ja johtotason tehtäviin.
Saat haastateltavaksesi päteviä, tehtävästä hyvin informoituja ja aidosti kiinnostuneita ehdokkaita.
Nopeammin ja pienemmin kustannuksin kuin perinteisessä suorahaussa.

Suorahaku uudelleen ajateltuna.
Rekrytointipalvelu tulisi rakentaa asiakkaan todellisen tarpeen ympärille – ei vakioprosessin mukaan, joka toistetaan samanlaisena jokaisessa toimeksiannossa.
Kun oma organisaatiosi pystyy parhaiten arvioimaan ammatillista osaamista, henkilökemiaa ja kulttuurista yhteensopivuutta, ulkopuolisen konsultin toteuttama haastatteluvaihe vie aikaa ja lisää kustannuksia tuomatta välttämättä riittävää lisäarvoa prosessiin.
Palvelumme ResearchPlus perustuu selkeään työnjakoon. Me tunnistamme oikeat henkilöt, herätämme heidän kiinnostuksensa ja varmistamme olennaiset tiedot. Sinä tapaat ehdokkaat, muodostat oman näkemyksesi ja teet lopullisen valinnan.
Kyse ei ole siitä, että tehdään vähemmän, vaan siitä, että työ keskitetään siihen, missä kumpikin osapuoli tuottaa eniten arvoa.
Me teemme pohjatyön.
Sinä voit keskittyä tapaamaan oikeat ehdokkaat.
RAKENNETTU SINUN TARPEISIISI

PK-yritykset
Tavoita oikeat ehdokkaat ilman pitkän suorahakuprosessin hintaa ja kompleksisuutta.

Isompien yritysten TA-tiimit
Lisää joustavaa kapasiteettia tasaamaan oman tiimisi kuormitusta tai lisäosaamista vaativiin hakuihin.

Suorahakuyritykset
Vahvista toimituskykyäsi kokeneella ja fokusoituneella kumppanilla.
Oletko valmis tapaamaan oikeat ehdokkaat?
Kerro mitä etsit.
Käydään läpi rooli ja odotukset ja pohditaan, onko ResearchPlus teille oikea ratkaisu.

